7.1.2013

Pikkuhiljaa takaisin laihduttelun pariin

Kaikeksi onneksi painon nousu jäi tuohon ja on jo hieman laskenutkin. Taitaa onneksi olla enemmän sitä herkuttelu- ja suolaturvotusta. Tänään olisi ollut Dallaspullaa tarjolla, enkä edes harkinnut ottavani, se on hienoa se. Ruoaksi tein kasvispastaa soijarouheesta ja linsseistä. Muut ruokailut hieman sinne päin.  Terveellisemmin ja kevyemminkin voisin syödä.


Motivaation puutos johtuu myös siitä, etten ole käyttänyt kalorilaskuria. Itseä on niin paljon helpompi huijata ilman sitä. Huomisesta alkaen lupaan tunnollisesti merkata taas kaiken syömäni ylös ja laitetta silloin tällöin tännekin ruokapäiväkirjaa.


Eilen olimme ihanan pikkuprinsessan ristiäisissä. Voileipäkakut jätin luonnollisesti väliin, koska en syö lihaa. Piirakkaa (tonnikala ja kasvis) söin pari pienehköä palaa ja kaksi cocktailpiirakkaa. Mansikkakakkua tietenkin piti ottaa, muuten jätin pullat ja keksit syömättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti