12.12.2012

Minä itse

Sain tälläisen Hannalta, kiitos :)

 A Blog with Substance! -tunnustus

  A Blog with Substance!
Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
- Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
- Ilmoita heille tunnustuksesta
- Kerro kahdeksan asiaa itsestäsi


1. Minusta laihduttaminen ja kaloreiden laskeminen on useimmiten kivaa (ja tietenkin laihtuminen), ihmettelen taas miksi en aloittanut tätä aiemmin.
 En kuitenkaan osaa ollenkaan kuvitella itseäni laihempana. Hyvän fiiliksen sen sijaan voin kuvitella. Vaikka laihis onkin alkanut näin hyvin, ei itsetuntoni vielä riitä uskomaan, että onnistuisin.
Ja toisaalta en ole varmasti pitänyt itseäni niin isona kuin todellisuudessa olen. Ennen-kuvat olivat järkytys!



2. En ole ikinä juossut, enkä halunnut juosta. Katsellessani Suurinta pudottajaa, tajusin kuitenkin, että jopa minä pystyisin siihen. Lähdettyäni ensi kertaa kävely-hölkkä lenkille, tykästyin siihen ihan täysillä! Minähän pystyin! Onneksi uskalsin kokeilla. Lumessa lenkkeilyyn olen valitettavasti ollut nyt liian laiska ja mukavuuden haluinen.

 3. Minulla on kolme ihanaa lasta, jotka olen kasvattanut lähes yksin. Olen heistä niin onnellinen ja ylpeä, eikä elämäni ilman lapsia olisi mitään. Rakastan eniten maailmassa!


4. Haluaisin löytää miehen, jonka kanssa olisin loppuelämäni. Häät, vauvat, oma koti ja kaikki muu...

5. Rakastan kissaani varmaan hieman enemmän kuin olisi normaalia :D
Minulla on aina ollut lemmikkejä. Lapsena otin niitä jopa salaa. Meillä asustaa nykyäänkin ihmisten lisäksi kuusi karvalasta. Haluaisin pelastaa jokaisen kodittoman.


Meidän kisu <3


6. Ahdistun ja itken nähdessäni kuvia kärsineistä tai kuolleista eläimistä; tuotanto-, koe-, turkis- ja lemmikkieläimet yms. Silti olen liittynyt Facebookissa kaikkiin mahdollisiin ryhmiin, jotka näistä kuvia laittavat ja Facebookin selailu on nykyään yhtä tuskaa. Nyt kun olen itse näitä kuvia myös jakanut, on minulta kadonnut muutama kaveri ja voin vain arvailla, kuinka moni on blokannut julkaisuni. Ajattelen kuitenkin, että minulle on tärkeämpää jos saan edes yhden ihmisen ajattelemaan samoin, heräämään todellisuuteen eläinten kohtelusta tai vähentämään lihan syöntiä. Tässä olen ilokseni onnistunut!

7. Haaveilen työstä eläinten parissa. Silti opiskelen kemiaa.. Enkä oikein tiedä, mikä minusta vielä tulee. Ensi vuonna toivottavasti saan jotkin paperit.

8. Olen lopettanut tupakoinnin yli kaksi vuotta sitten. Silti poltan muutaman "salaa" jos vietämme iltaa kavereiden kanssa. Onneksi harvoin. Tästä yritän luopua seuraavaksi.



En laita tätä nyt eteenpäin, koska en oikein tunne vielä ketään blogi-maailmasta ja luen vain paria blogia, joissa on tainnut tämä jo ollakin. Tästä saa napata ken tämän lukee :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti