25.12.2012

Jouluaaton herkuttelut

Ihan kivasti meni jouluaatto syömisten suhteen, odotuksiin nähden ainakin. Koska olen nyt kuusi viikkoa syönyt huomattavasti vähemmän, en todella saanut syötyä jouluruokaa yhtä lautasellista enempää ja olin iltaan asti aivan täpötäynnä. Söin uunilohta, tofukinkkua ja laatikoita. Sekä yhden joululeivän. Aamulla söin yhden joulutortun ja kaksi joululeivän palaa. En ole vielä jaksanut laskea kaloreita eiliseltä.


Illalla kotiin tultua tuli hieman herkuteltua. Söin kymmenisen Fazerin konvehtia; vadelmatäytteisiä ja tavallisia sinisiä. Söin myös hieman sipsejä, vaikken niistä pidäkkään. Ne vain ovat sellaisia, että jos yhden ottaa, tulee syötyä enemmänkin. Aamulla oli noista kamala nestevaje. Yök. Itse en sipsejä osta ikinä, paitsi lasten synttäreille. Aamulla paino olikin melkein kilon noussut, harmillista. Uskon tosin, että näistä kiloista pääsee eroon tosi nopeasti, toivottavasti on enemmänkin turvotusta.


Nyt on joulupuuro hautumassa. Illemmalla laitetaan vielä jouluruokaa. Pääsen testaamaan ensimmäisen vegekinkkuni. En aio tänäänkään syödä jättiannosta, taitaa jäädä jouluruokia huomisellekin. Leivomme jotain hyvää ja niitä suklaita tulee varmasti maisteltua.


Olen ollut kiltti ja sain paljon ihania lahjoja. Niin ihanaa! Nyt nautimme lasten kanssa yhdessä olosta, katsomme kivoja ohjelmia, lueskelen uusia kirjojani ja lapset touhuilevat uusilla lahjoillaan. Ihana joulutunnelma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti