28.12.2012

Banana split

Kuten otsikko kertoo, söin juuri aivan ihanan herkullisen banana splitin iltapalaksi. En ole siis vieläkään onnistunut täysillä palaamaan oikeille raiteille. Tänään olen muuten syönyt suht terveellisesti, muutamaa kyläillessä syötyä suklaata lukuunottamatta. Kävin myös lenkillä.


Illan skumppailut jäivät väliin, joten siinä säästyi kaloreita. Banana split oli niin herkullista, ettei tämäkään repsahdus edes harmita. Tiistain punnituksen jälkeen joka ikinen tämän viikon turha kalori kyllä harmittaa. Vaaka näyttää tällä hetkellä ainakin yhtä ylimääräistä kiloa. Se on paljon se..


Ensi viikolla yritän tosissani skarpata ja saada saman innon ja motivaation kuin tähän saakka. Yritän myös lisätä liikuntaa ja parantaa nukkumistani. Olen taas viime aikoina valvonut ihan liian myöhään. Kissamme myös valvottaa öisin, joten unet jäävät senkin takia huonoiksi jos liian myöhään menee nukkumaan.


Nyt vietämme tyttöjeni kanssa elokuvailtaa katsoen Twilighteja. Menemme viikonloppuna leffaan katsomaan viimeisen osan. Kivaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti