15.5.2013

Humputtelua

Viime viikko meni oikein mallikkaasti aina perjantaiseen risteilyyn saakka. Voitte kuvitella kuinka hulvaton meno onkaan isolla tyttöporukalla ja onnistuiko vesilinjalla oleminen.. Ei! Sitähän meni sitten siideriä, Baileysiä, kuohuvaa ja drinkkiä vielä seuraavanakin päivänä. Ruokien suhteen meni kivasti, koska en käynyt syömässä laivalla.


Sunnuntai ja maanantai menivät lepäillessä aivan kamalassa olotilassa ja väsymyksessä. En kuitenkaan lähtenyt pizza/hamppari-linjalle, joten arkeen paluu ei ollut kovin vaikeaa. Onneksi seuraavaa juhlailtaa ei ole taas aikoihin tiedossa. Alkaa varmaan ikä painaa, kun ei jaksaminen ja toipuminen olekaan enää niin helppoa.


Kirjoittelen tänään vielä muutamasta Buzzador-herkusta, joita olen viime viikkoina saanut kokeilla. Meillähän siis ei syödä lihaa muuten kuin kalan muodossa satunnaisesti, joten olin enemmän kuin onnellinen saadessani testata hyvää kasvis-valmisruokaa. Eineshyllystä kun ei mieluisia nopeasti valmistuvia kesvisjuttuja löydä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti